Liikennevakuutusjärjestelmä pitää pintansa liikenteen murroksessa

Liikenneala uudistuu nyt nopeasti. Liikenne sähköistyy, digitalisoituu ja automatisoituu, ja liikennevälineiden omistamiseen, vuokraamiseen ja jakamiseen syntyy uusia toimintamalleja. Tuoreen selvityksen mukaan nykyinen liikennevakuuttamisjärjestelmä on toimiva myös lähitulevaisuudessa. Liikennevälineiden teknologinen kehittyminen ja liikenteen uudet palvelut näkyvät ensisijaisesti vakuutusjärjestelmän sisällä esimerkiksi lopullisen korvausvastuun kohdentumisessa. Vahingon kärsineen osalta vakuutusturva pysyy ennallaan.

Työ- ja elinkeinoministeriön Liikennealan kestävän kasvun ohjelman puitteissa selvitettiin, miten hyvin nykyinen lainsäädäntö ja liikennevakuutusjärjestelmä vastaavat kehittyvän toimintaympäristön tarpeisiin. Lisäksi tavoitteena oli luoda järjestelmästä kansallinen kilpailuetu, joka mahdollistaa uusien innovaatioiden testaamisen ja varhaisen käyttöönoton Suomessa.

Uusien liikenteen palveluiden tulee voittaa käyttäjiensä luottamus, ja toimivalla vakuutusturvalla on tässä keskeinen rooli.Liikennevakuutuksesta korvataan vahingosta aiheutuneet henkilövahingot sekä ulkopuolisilleaiheutuneet omaisuusvahingot. Kattavan turvan kannalta on tärkeää varmistaa, että myös muun muassa automaatiojärjestelmien aiheuttamissa liikennevahingoissa kolmannelle osapuolelle aiheutuneet vahingot pystytään korvaamaan yhtä tehokkaasti kuin ennenkin.

Tällä hetkellä lainsäädännöllinen painopiste on siinä, miten poistetaan teknologisen kehityksen esteitä ja miten automaatio jalkautetaan liikenteen sekaan. Tulevaisuudessa liikenteen automaation osalta on ratkaistava myös vastuukysymyksiä: mitä sääntöjä sovelletaan, kun automaatiojärjestelmä ohjaa kulkuneuvoa ja on osallisena liikennevahingossa? Selvityksessä todettiin, että ajamisen automaatioon liittyvissä kokeiluissa liikennevakuuttaminen toimii jo nykyisellään toivotulla tavalla. Sen sijaan pohdintaa herätti se, millaiset valmiudet vakuutusyhtiöillä on vahinkotapauksissa vastaanottaa ja tulkita ajamisen automaatiojärjestelmien tuottamaa dataa tulevaisuudessa.

Liikennevakuutusjärjestelmän sisäisten mekanismien, kuten vastuukysymysten, lisäksi selvityksessä tarkasteltiin myös järjestelmän rajoja koskevia kysymyksiä, kuten matkaketjujen vakuuttamista sekä uusien sähköisten liikkumisvälineiden, kuten sähköpotkulautojen, roolia liikennevakuuttamisessa. Koska nämä uudet tuotteet ja palvelut jäävät pakollisen liikennevakuutusjärjestelmän ulkopuolelle, tulisi vahinkoihin varautua vapaaehtoisella vakuutuksella.

Liikennevakuutusjärjestelmän soveltuvuutta tulevaisuuden liikenteeseen tutkittiin myös vakuutusvelvollisuuden piiriin kuuluvilla esimerkeillä, kuten ajoneuvojen yhteiskäyttöpalvelut ja yksityishenkilöiden välinen ajoneuvon vertaisvuokraus. Näiden kohdalla havaitut kehityskohteet liittyvät etenkin mahdollisten bonusmenetysten kohdistumiseen, vapaaehtoisiin lisäturviin sekä ajoneuvorekisterin käyttötietoluokitteluihin.

Nykyinen liikennevakuuttamisjärjestelmä osoitti toimivuutensa lähitulevaisuudessa käyttöön tulevien uusien palveluiden ja liikennevälineiden osalta. Niiden sujuva käyttö osana muuta liikennettä vaatii kuitenkin kehitystyötä eri toimijoiden välillä muun muassa vapaaehtoisen vakuutusturvan ja rekisterijärjestelmien osalta. Liikennevakuuttamisen tulevaisuusfoorumi kokoontuu kesällä 2022 vaihtamaan ajatuksia liikenteen uusista trendeistä ja pyrkii siten varmistamaan, että suomalainen liikennevakuutusjärjestelmä on ajan hermolla tai jopa aikaansa edellä.

Lähde: STT Info

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *