Volvo Cars kolminkertaistaa sähköautojen tuotantokapasiteetin Gentin tehtaalla

Volvo Cars aikoo kolminkertaistaa sähköautojen tuotantokapasiteetin Gentin tehtaalla Belgiassa ja valmistautuu ladattavien Recharge-mallien voimakkaasti kasvavaan kysyntään.

Kapasiteetin nosto on seurausta Volvon vuoden 2020 myyntituloksista. Recharge-mallit osoittivat vahvaa kasvua, ja niiden osuus kokonaismyynnistä yli kaksinkertaistui vuoteen 2019 verrattuna.

Volvon sähköautojen tuotantokapasiteetti Gentin tehtaalla aiotaan saada vuoteen 2022 mennessä yli kolminkertaiseksi nykytasoon nähden, jolloin niiden osuus tehtaan kokonaiskapasiteetista olisi noin 60 prosenttia.

Gentissä valmistaudutaan parhaillaan Volvon toisen täyssähköauton tuotantoon. Uusi malli perustuu CMA-alustalle, ja sen valmistus alkaa myöhemmin tänä vuonna. Tehtaalla valmistetaan jo Volvon ensimmäistä täyssähköautoa, XC40 Recharge -mallia, sekä XC40:n lataushybridiversiota.

Tulevaisuutemme on sähköinen, ja asiakkaat selvästi pitävät Recharge-mallistostamme. Jatkamme tuotteidemme sähköistämistä ja lisäämme sähköautojen tuotantokapasiteettia Gentissä. Gent on todellinen suunnannäyttäjä koko kansainväliselle tuotantoverkostollemme”, sanoo Volvon kansainvälisten teollisuustoimintojen ja laadunvalvonnan johtaja Javier Varela.

Volvo on sitoutunut tulevaisuuteen premium-sähköautojen valmistajana, ja se aikoo tulevina vuosina julkistaa useita uusia täyssähköautoja. Vuoteen 2025 mennessä tavoitteena on, että täyssähköautojen osuus Volvon kansainvälisestä myynnistä on 50 prosenttia loppujen autojen ollessa hybridejä.

Gent on Volvon kansainvälisen tuotantoverkoston ensimmäinen tehdas, jossa valmistetaan täyssähköautoja. Volvo suunnittelee sähköautojen tuotantokapasiteetin lisäämistä myös muissa tehtaissaan eri puolilla maailmaa.Volvo ilmoitti viime kuussa, että se aloittaa sähkömoottorien kokoonpanon voimansiirtotehtaallaan Ruotsin Skövdessä. Tavoitteena on saavuttaa itsenäinen sähkömoottorien tuotanto vuosikymmenen puoliväliin mennessä. Volvo investoi hankkeeseen tulevina vuosina noin 70 miljoonaa euroa. Yhtiö aikoo sijoittaa merkittävästi myös uuden sukupolven Volvo -autojen sähkömoottorien sisäiseen suunnittelu- ja kehitystyöhön.

Lähde: News Cision

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *