Autoilun tulevaisuus
Autoilua pidetään kansalaisten piirissä yhtenä suurimpana
hiilidioksidipäästöjen aiheuttaja, vaikkei asia varsinaisesti niin olekaan.
Teollisuuden, laiva- ja lentoliikenteen päästöt ovat selkeästi suuremmat, mutta
niihin ei tavallinen kuluttaja pysty vaikuttamaan – joten autoilu on selkeästi
kohta, minne voidaan vaikuttaa sekä verotuksen että markkinoinnin kautta.
Polttomoottoreiden loppusuora
Jos Formula autotkin ovat jo hybridejä ja lisäksi ajetaan täysin sähköformula sarjaakin, niin onhan se ajan kysymys, että tavallisetkin autot vaihtuvat sellaisiin autoihin, joiden käyttö on sekä taloudellisempaa että ympäristöystävällisempää. Toiset maat ovat edellä tässä tarjoten sekä porkkanaa että raippaa, porkkanaa tarjoavat maat antavat sähkö- ja hybridi sekä kaasuautojen ostajille veroetuja sekä ostovaiheessa, että usein myös tankkauksen yhteydessä. Sen sijaan pelkällä polttomoottorilla kulkevia autoja tullaan jatkossa verottamaan entistä enemmän ja tavoitteena on monessa Euroopan maassa jo kieltää polttomoottori eli bensiini ja diesel autot liikenteestä 2030-50 luvuilla, miten käy, sen näemme ajan kuluessa.
Ehkä 2050-luvun jälkeen polttomoottoriautot ovat enää vain harrasteautokäytössä.
Sähkö – Kaasu – Hybridi
Tällä sivulla esittelemme sekä tulevia tekniikoita ja nykyisiä tekniikoita liittyen autojen moottoreihin. Samalla esittelemme myös uusia autoja, jotka tulevat tai ovat tulossa markkinoille. Meillä on myös sivusto, joka keskittyy sitten liikenteeseen ja siihen liittyviin uutisiin ja tiedotteisiin. Sekä sivusto, joka on erikoistunut moottoriurheiluun.
Tervetuloa seuraksemme autojen tulevaisuuteen.
Aikuisille pelattavaa vapaa-ajalla
Kaiken ei tarvitse aina olla kyse autoista, aikuiset tarvitsevat välillä myös viihdettä. Kasino ilman rekisteröitymistä on uusi tapa ottaa itselle aikaa vapaalla.
BMW NOUSI AUTOALAN VASTUULLISIMMAKSI VALMISTAJAKSI DOW JONESIN SUSTAINABILITY INDICES -INDEKSISSÄ BMW nousi Ajoneuvot (Automobiles) -kategorian kärkeen S&P Dow Jones Indices -yhtiön Dow Jones…
Oletko ostanut auton sitä ajatellen, että se mahtuisi parkkiruutuun kauppakeskuksessa tai kaupungin keskustan kapeille kujille? Tai oletko seurannut tarjouksista uuden auton oston harkinnan aikana…
Euroopan markkinoille tulevassa Mustang Mach 1:ssä on tehoa (460 hv) ja se tarjoaa suorituskykyä ja erinomaiset ajo-ominaisuudet niin radalla kuin tavallisessa ajossakin. Suorituskykyä parantavat mm…
Toyota Camry on ansainnut lukuisia palkintoja ja huomionosoituksia vuodesta 1982 lähtien, jolloin mallin ensimmäinen sukupolvi esiteltiin. Sitä on myyty yli sadassa maassa kokonaismyynnin…
Nettikasinoilla on tarjolla runsaasti erilaisia bonuksia, joista käymme läpi tässä artikkelissa tärkeimpiä. Bonusten tarkoitus on yleisesti ottaen houkutella uusia asiakkaita kasinolle, mutta usein…
Henkilöautojen jälleenmyyntiarvon kehitystä tutkiva amerikkalainen ALG (Automotive Lease Guide) on nimittänyt Subarun jo kahdeksatta kertaa parhaiten jälleenmyyntiarvonsa säilyttäväksi…
Miltä sinusta nykyinen kaupunkiliikenne tuntuu? Tietenkin jos olet Kreikassa tai Italiassa, on se hieman erilaista kuin esimerkiksi Englannissa tai Ruotsissa ja Suomessa. Tosiasia on, että liikenne…
Matkustajien mukavuus ja turvallisuus uudella tasolla Uutuuden myynti alkaa Suomessa keväällä 2021 Ruhtinaallisesti tilaa ja matkustusmukavuutta takaistuimilla MBUX-toiminnot saatavana myös taakse…
Touareg R ladattava hybridi: Volkswagenin uusi, taloudellinen lippulaivamalli tarjoaa tehoa 340 kW (462 hv) Touaregin Elegance ja Atmosphere eHybrid -malleissa tehoa 280 kW (381 hv) Touaregin…
Uudistuneen Renault Méganen suurin uutuus on E-TECH Plug-in hybrid, joka nousee mallisarjan myynnissä pääosaan. Siinä korostuvat ranskalainen mukavuus ja mahdollisuus ajaa suuri osa matkoista…
Kyseessä oli Volvon kaikkien aikojen rajuin törmäystesti. Pelastusalan ammattilaiset käyttävät Volvon turvallisuuskeskuksessa testattuja autoja hengenpelastustaitojensa hiomisessa. Volvo otti käyttöön…
Corollan vanavedessä on C-HR -mallin vuoro leikitellä GR Sport -varustetason tyylillä GR Sport haluaa herättää huomiota: uudet kevytmetallivanteet, kiiltomustat yksityiskohdat ulkoasussa, uusi…