Autoilun tulevaisuus
Autoilua pidetään kansalaisten piirissä yhtenä suurimpana
hiilidioksidipäästöjen aiheuttaja, vaikkei asia varsinaisesti niin olekaan.
Teollisuuden, laiva- ja lentoliikenteen päästöt ovat selkeästi suuremmat, mutta
niihin ei tavallinen kuluttaja pysty vaikuttamaan – joten autoilu on selkeästi
kohta, minne voidaan vaikuttaa sekä verotuksen että markkinoinnin kautta.
Autorahoitus on myös autoilun tulevaisuutta, mutta lue ensin artikkelimme pikavippien käyttämisestä auton korjaamiseen täältä.
Polttomoottoreiden loppusuora
Jos Formula autotkin ovat jo hybridejä ja lisäksi ajetaan täysin sähköformula sarjaakin, niin onhan se ajan kysymys, että tavallisetkin autot vaihtuvat sellaisiin autoihin, joiden käyttö on sekä taloudellisempaa että ympäristöystävällisempää. Toiset maat ovat edellä tässä tarjoten sekä porkkanaa että raippaa, porkkanaa tarjoavat maat antavat sähkö- ja hybridi sekä kaasuautojen ostajille veroetuja sekä ostovaiheessa, että usein myös tankkauksen yhteydessä. Sen sijaan pelkällä polttomoottorilla kulkevia autoja tullaan jatkossa verottamaan entistä enemmän ja tavoitteena on monessa Euroopan maassa jo kieltää polttomoottori eli bensiini ja diesel autot liikenteestä 2030-50 luvuilla, miten käy, sen näemme ajan kuluessa.
Ehkä 2050-luvun jälkeen polttomoottoriautot ovat enää vain harrasteautokäytössä.
Sähkö – Kaasu – Hybridi
Tällä sivulla esittelemme sekä tulevia tekniikoita ja nykyisiä tekniikoita liittyen autojen moottoreihin. Samalla esittelemme myös uusia autoja, jotka tulevat tai ovat tulossa markkinoille. Meillä on myös sivusto, joka keskittyy sitten liikenteeseen ja siihen liittyviin uutisiin ja tiedotteisiin. Sekä sivusto, joka on erikoistunut moottoriurheiluun.
Tervetuloa seuraksemme autojen tulevaisuuteen.
Aikuisille pelattavaa vapaa-ajalla
Kaiken ei tarvitse aina olla kyse autoista, aikuiset tarvitsevat välillä myös viihdettä, kuten rahapelejä ilman rekisteröitymistä. Kasino ilman rekisteröitymistä on uusi tapa ottaa itselle aikaa vapaalla ja voit nauttia parhaista rahapeleistä ilman hitaita rekisteröitymisprosesseja.
Pikakasinoiden ja pikapelaamisen ystäville voimme sen sijaan suositella uusimpia pikakasinoita. Voit tutustua pikakasinoihin Euroopan johtavalla alaan erikoistuneella sivustolla Pikakasinot Suomi.
CUPRA DarkRebel on auto, joka rikkoo suunnittelun ja suorituskyvyn rajoja ja jopa kyseenalaistaa tavan, jolla autoja suunnitellaan ja luodaan tulevaisuudessa uusille sukupolville. CUPRA DarkRebel…
Taloudellinen ajotapa on tärkein keino optimoida sähköauton energiankulutusta. Aggressiivinen ajotapa ja voimakkaat kiihdytykset kuluttavat nopeammin niin auton sähkövaroja kuin renkaitakin verrattuna…
Johdanto täyssähköautoihin Täyssähköautot ovat ajoneuvoja, jotka käyttävät yksinomaan sähköä polttoaineenaan. Ne eroavat hybridiautoista, jotka käyttävät sekä sähköä että polttomoottoria…
Suomalaiset ovat rallikansaa Suomalaiset ovat todellakin tunnettuja rallikansaksi. Ralli on erittäin suosittu moottoriurheilulaji Suomessa, ja suomalaiset rallikuljettajat ovat menestyneet…
Sähköautojen ja latausinfrastruktuurin kehitys jatkaa vahvaa nousuaan kohti kestävää tulevaisuutta. Uusimmat innovaatiot ja panostukset latausteknologiaan ovat luomassa vakaata perustaa sähköisten…
Ford Kuga -mallisto kasvaa näyttävällä ja erittäin hyvin varustellulla uudella Kuga Graphite Tech Edition -erikoismallilla, joka on ensimmäinen ja ainoa Kuga-malli, johon on saatavana Fordin näyttävä…
Sähköautot ja bensiini- tai dieselautojen kulutusprosessi eroavat toisistaan, ja tämä voi vaikuttaa renkaiden kulutukseen. Sähköautot käyttävät sähkömoottoria, joka tarjoaa välittömän väännön ja…
Drifting- ja Drag-autoilla on erilainen dynamiikka, sillä ne on suunniteltu erilaisiin ajotarkoituksiin ja radalla tapahtuvaan suoritukseen. Drag-autojen dynamiikka keskittyy auton kiihtyvyyteen ja…
Päätös valitaan yleensä käyttötarkoituksen ja henkilökohtaisten tarpeiden perusteella. Jos ajomatkat ovat lyhyitä ja säännöllisiä, ja latausmahdollisuus on kotona tai työpaikalla, niin sähköauto voi…
Kaupunkien keskustat ovat jatkuvassa muutoksessa, ja tämä vaikuttaa myös kaupunkiliikenteeseen. Yksi merkittävä muutos on kestävän kehityksen edistäminen ja ympäristöystävällisemmän kaupunkiliikenteen…
Suomen mestaruusralli (ralli SM) on Suomen rallimestaruuskilpailu, joka järjestetään vuosittain eri puolilla Suomea. Kilpailu koostuu useasta erikoiskokeesta, jotka ajetaan asfaltti- ja sorateillä…
Auton ostaminen on perinteisesti ollut sidoksissa autoliikkeisiin, mutta nykyään myös autoverkkokaupat tarjoavat laajan valikoiman uusia ja käytettyjä autoja. Autoverkkokaupat toimivat kuten muutkin…