Kesälomareissulle autolla: ”Paras reitti ei aina kulje moottoritietä pitkin”

Lomailu on mukavaa. Monen kohdalla loma tarkoittaa myös automatkaa mökin rauhaan, lähikaupungin huvituksiin tai jopa ulkomaille asti. Kokenut ammattilainen autohuoltoa ja rengaspalveluja tarjoavasta Vianorista kertoo, miten matkanteosta saadaan mukavaa ja turvallista.

Ennakointi ja valmistautuminen varmistavat kesäreissun onnistumisen. Lomatunnelma saattaa kärsiä, jos matkalle lähdetään heti työviikon päätteeksi ja täyteen tungetulla autolla, ja lopulta kaikki voivat olla väsyneitä sekä kiukkuisia. Vianorin autohuollon kenttäpäällikkö Martti Putkonen suosittelee kiireetöntä matkantekoa.

– Lomalla ollessa ajan merkitys vähenee. Aina paras reitti ei kulje moottoritietä pitkin, vaan joskus on hyvä idea kiertää sivukautta. Jos kuuden tunnin matkaan käyttää seitsemän tuntia, on nähnyt paljon enemmän kesäistä Suomea kuin moottoritiellä ajaessa, hän sanoo.

Jos aikataulu sallii, koko matkaa ei kannata paahtaa yhteen putkeen. Tauoilla on oma tärkeä virkistystehtävänsä. Jos reissuun lähtee kouluikäisiä lapsia tai nuoria, heille voi antaa tehtäväksi vaikkapa taukopaikkojen keksimisen.

– Jos määränpäähän ei ajettaisikaan yhdellä kertaa, niin missä lapset haluaisivat matkan varrella viettää yhden päivän? Netistä löytää varmasti hyviä ideoita, Putkonen ehdottaa.

Helteet rasittavat akkua

Auto kannattaa käyttää autohuollossa hyvissä ajoin ennen reissua. Vähintään akun kunto on syytä tarkistaa.

– Kuuma rasittaa akkua yllättävän paljon, ja lomamatkalla jälkikasvulla ovat yleensä käytössä niin tabletit, soittimet kuin latauslaitteetkin, Putkonen toteaa.

Sisäilmasuodatin on hyvä vaihtaa vuosittain ja ilmastointilaite tulisi huollattaa vähintään kahden vuoden välein. Kuljettajalla, matkustajilla ja lemmikeillä on mukavampaa, kun auton sisällä ei ole tuskallisen kuuma.

Matkaan kunnon renkailla

Renkaista kannattaa varmistaa ainakin kaksi asiaa: oikea ilmanpaine ja riittävä urasyvyys. Urasyvyydellä on merkitystä erityisesti kesän sadekeleillä. Kun taivas repeää ja äkillinen kaatosade piiskaa tienpintaa, huonokuntoinen rengas ei välttämättä ehdi syrjäyttää tarpeeksi vettä pois ja auto voi joutua vesiliirtoon. Turvallisessa renkaassa on urasyvyyttä jäljellä vähintään 4 milliä.

Rengaspaineet voi tarkistaa esimerkiksi huoltoasemalla tai rengasliikkeessä. Lomareissulla auto on usein täynnä ihmisiä ja tavaraa, jolloin renkaisiin on paras säätää täyden kuorman paine. Se kerrotaan auton ohjekirjassa. Sopiva rengaspaine pienentää polttoaineen kulutusta, pidentää renkaiden ikää ja tekee ajosta turvallisempaa.

Martti Putkonen jakaa myös hyödyllisen neuvon, jonka hän on saanut ukiltaan: Perille päästessä auto pysäköidään aina keula lähtösuuntaan päin.

– Siten autolla pääsee lähtemään suoraan, jos esimerkiksi mökillä tapahtuu jotakin, jonka vuoksi on ajettava lääkäriin. Onhan auto kuitenkin käännettävä jossain vaiheessa.

Kesälomailijan muistilista:

1. Huollata auto etukäteen

Varaa huolto tai katsastus ajoissa, jotta saat itsellesi sopivan ajan. Huoltolasku tai uusien renkaiden osto on hyvä ajoittaa eri kuukaudelle kuin lomamatkan laskut. Esimerkiksi Vianorit tarjoavat myös osamaksun mahdollisuutta.

2. Varmista renkaiden turvallisuus

Varmista, että rengaspaineet ovat oikeat – myös vararenkaassa. Jos et muistanut pulttien jälkikiristämistä renkaanvaihdon aikoihin, tee se nyt. Ohjauskulmien säädöt kannattaa tarkistuttaa, jotta renkaat eivät kulu epätasaisesti tai liian nopeasti.

3. Puhdista sisältä ja ulkoa

Ota autosta pois ylimääräiset tavarat ja pese auto sekä sisältä että ulkoa. Tarkista, ettei tuulilasissa ole korjausta vaativia kiveniskemiä. Sisäpuolelta tuulilasi on helpointa puhdistaa miedolla lasinpesuaineella ja mikrokuituliinalla. Ulkopuolelle iskeytyvät hyönteiset on paras poistaa pikaisesti ennen kuin auringonpaiste polttaa ne kiinni lasiin.

4. Varaudu yllätyksiin

Siltä varalta, että matka keskeytyy yllättäen, autossa on hyvä olla ensiapulaukku, juomavettä ja kännykän varavirtalähde. Ennen matkaa puhelimeen kannattaa ladata 112 Suomi -sovellus.

5. Pysy valppaana matkalla

Tauolta lähtiessä tarkista aina, että kyydissä ovat kaikki matkustajat sekä kaikkien kännykät, lompakot ja aurinkolasit. Kuljettajaa on hyvä vaihtaa välillä, jos se on mahdollista.


Katso hienoja kuvia naisista ja autoista carbabes.com

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *