Autoilun tulevaisuus
Autoilua pidetään kansalaisten piirissä yhtenä suurimpana
hiilidioksidipäästöjen aiheuttaja, vaikkei asia varsinaisesti niin olekaan.
Teollisuuden, laiva- ja lentoliikenteen päästöt ovat selkeästi suuremmat, mutta
niihin ei tavallinen kuluttaja pysty vaikuttamaan – joten autoilu on selkeästi
kohta, minne voidaan vaikuttaa sekä verotuksen että markkinoinnin kautta.
Autorahoitus on myös autoilun tulevaisuutta, mutta lue ensin artikkelimme pikavippien käyttämisestä auton korjaamiseen täältä.
Polttomoottoreiden loppusuora
Jos Formula autotkin ovat jo hybridejä ja lisäksi ajetaan täysin sähköformula sarjaakin, niin onhan se ajan kysymys, että tavallisetkin autot vaihtuvat sellaisiin autoihin, joiden käyttö on sekä taloudellisempaa että ympäristöystävällisempää. Toiset maat ovat edellä tässä tarjoten sekä porkkanaa että raippaa, porkkanaa tarjoavat maat antavat sähkö- ja hybridi sekä kaasuautojen ostajille veroetuja sekä ostovaiheessa, että usein myös tankkauksen yhteydessä. Sen sijaan pelkällä polttomoottorilla kulkevia autoja tullaan jatkossa verottamaan entistä enemmän ja tavoitteena on monessa Euroopan maassa jo kieltää polttomoottori eli bensiini ja diesel autot liikenteestä 2030-50 luvuilla, miten käy, sen näemme ajan kuluessa.
Ehkä 2050-luvun jälkeen polttomoottoriautot ovat enää vain harrasteautokäytössä.
Sähkö – Kaasu – Hybridi
Tällä sivulla esittelemme sekä tulevia tekniikoita ja nykyisiä tekniikoita liittyen autojen moottoreihin. Samalla esittelemme myös uusia autoja, jotka tulevat tai ovat tulossa markkinoille. Meillä on myös sivusto, joka keskittyy sitten liikenteeseen ja siihen liittyviin uutisiin ja tiedotteisiin. Sekä sivusto, joka on erikoistunut moottoriurheiluun.
Tervetuloa seuraksemme autojen tulevaisuuteen.
Aikuisille pelattavaa vapaa-ajalla
Kaiken ei tarvitse aina olla kyse autoista, aikuiset tarvitsevat välillä myös viihdettä, kuten rahapelejä ilman rekisteröitymistä. Kasino ilman rekisteröitymistä on uusi tapa ottaa itselle aikaa vapaalla ja voit nauttia parhaista rahapeleistä ilman hitaita rekisteröitymisprosesseja.
Pikakasinoiden ja pikapelaamisen ystäville voimme sen sijaan suositella uusimpia pikakasinoita. Voit tutustua pikakasinoihin Euroopan johtavalla alaan erikoistuneella sivustolla Pikakasinot Suomi.
Täysin sähkökäyttöinen Volkswagen Golf ei varsinaisesti ole mikään uutuus sillä se tuli Suomen markkinoille vuoden vaihteen 2014 tietämillä, joten autoja on ollut Suomen teillä jo useamman vuoden. Me…
Renault Clion viides sukupolvi on ollut syyskuun lopusta alkaen Suomessa ennakkomyynti-kiertueella. Varsinainen esittely uudelle mallille on 15. – 16.11. Ensimmäisenä Suomeen saapuivat TCe 100…
Volvon asiakkaiden tarvitsee tulevaisuudessa vastata yhteen perimmäiseen kysymykseen: haluatko uuden Volvon johdon kanssa vain ilman? Volvo esittelee tänään XC40 Recharge -mallin, joka on yhtiön…
Syyskuussa Porsche esitteli uuden, täysin sähkökäyttöisen Taycan-urheiluauton näyttävästi kolmella mantereella yhtä aikaa. Nyt yhtiö julkistaa uudesta urheilusedanista jo kolmannen malliversion…
Lexus esittelee sähköautokonseptinsa Tokion autonäyttelyssä 23.10. – 4.11.2019. Konsepti tarjoaa silmäyksen Lexuksen visioon tulevaisuudesta hyödyntäen liikenteen sähköistymisestä ja…
Audi sovittaa johdonmukaisesti koko mallistonsa sähköiseen liikkumiseen – kompaktin kokoluokan autoista aina suorituskykyisempiin malleihin. Koko konsernin laajuista synergiaa hyödynnetään käyttämällä…
Ensimmäiset piirrokset havainnollistavat kahdeksannen sukupolven Golfin muotoilua Maailmanensi-ilta Wolfsburgissa lokakuun 24. päivä Jos olisi yksi auto, jota voisi kutsua myyntimenestykseksi, se…
IONITY ja K-ryhmä avaavat toisen Suomen nopeimmista sähköautojen latausasemista marraskuun puolivälissä Lahteen Neste K Kariston pihalle. Jopa seitsemän kertaa nykyisiä pikalatureita tehokkaammat…
BMW lanseeraa uuden ladattavan hybridin Sports Activity Vechicle (SAV) -luokassa. Ketterässä BMW X1 xDrive25e -mallissa yhdistyvät monipuolisuus, matala polttoaineenkulutus ja vähäpäästöisyys. Tehokas…
LED-valot ovat yleinen trendi autojen valaistuksessa niin toiminnallisissa kuin koristevaloissakin. Yhä useammin autoihin asennetaan tehtaalla LED-valot toiminnallisiksi valoiksi. Autoilijoille, jotka…
Bensiiniautolla ajavakin voi vaikuttaa oman autoilunsa päästöihin. Auton ikä, tekniikka ja kuskin kaasujalka ovat keskeisimmät tekijät päästöjen määrässä. Myös auton kunnossapidolla on vaikutusta…
BMW esittelee Frankfurtin autonäyttelyssä päästöttömän BMW i Hydrogen NEXTin. Samalla yhtiö osoittaa, että sähköautovalikoimaa voi täydentää myös polttokennoteknologiaa hyödyntävillä vetyautoilla…