Autoilun tulevaisuus
Autoilua pidetään kansalaisten piirissä yhtenä suurimpana
hiilidioksidipäästöjen aiheuttaja, vaikkei asia varsinaisesti niin olekaan.
Teollisuuden, laiva- ja lentoliikenteen päästöt ovat selkeästi suuremmat, mutta
niihin ei tavallinen kuluttaja pysty vaikuttamaan – joten autoilu on selkeästi
kohta, minne voidaan vaikuttaa sekä verotuksen että markkinoinnin kautta.
Polttomoottoreiden loppusuora
Jos Formula autotkin ovat jo hybridejä ja lisäksi ajetaan täysin sähköformula sarjaakin, niin onhan se ajan kysymys, että tavallisetkin autot vaihtuvat sellaisiin autoihin, joiden käyttö on sekä taloudellisempaa että ympäristöystävällisempää. Toiset maat ovat edellä tässä tarjoten sekä porkkanaa että raippaa, porkkanaa tarjoavat maat antavat sähkö- ja hybridi sekä kaasuautojen ostajille veroetuja sekä ostovaiheessa, että usein myös tankkauksen yhteydessä. Sen sijaan pelkällä polttomoottorilla kulkevia autoja tullaan jatkossa verottamaan entistä enemmän ja tavoitteena on monessa Euroopan maassa jo kieltää polttomoottori eli bensiini ja diesel autot liikenteestä 2030-50 luvuilla, miten käy, sen näemme ajan kuluessa.
Ehkä 2050-luvun jälkeen polttomoottoriautot ovat enää vain harrasteautokäytössä.
Sähkö – Kaasu – Hybridi
Tällä sivulla esittelemme sekä tulevia tekniikoita ja nykyisiä tekniikoita liittyen autojen moottoreihin. Samalla esittelemme myös uusia autoja, jotka tulevat tai ovat tulossa markkinoille. Meillä on myös sivusto, joka keskittyy sitten liikenteeseen ja siihen liittyviin uutisiin ja tiedotteisiin. Sekä sivusto, joka on erikoistunut moottoriurheiluun.
Tervetuloa seuraksemme autojen tulevaisuuteen.
Aikuisille pelattavaa vapaa-ajalla
Kaiken ei tarvitse aina olla kyse autoista, aikuiset tarvitsevat välillä myös viihdettä. Kasino ilman rekisteröitymistä on uusi tapa ottaa itselle aikaa vapaalla.
Nettikasinoilla ja niiden mainoksissa törmää monesti kasinon tarjoamiin bonuksiin, jotka voi kuulostaa todella hyviltä, mutta kannattaa pitää mielessä, että bonusten laatu vaihtelee kasinoiden välillä…
Volvo saavutti ensimmäisen vuosipuoliskon jälkeen selkeän ykkössijan ladattavien ja nelivetoisten henkilöautojen rekisteröinneissä Suomen automarkkinoilla. Kuuden ensimmäisen kuukauden aikana…
Se, mikä ensin oli vain “pieni romanialainen automerkki”, kasvoi ja kasvoi, ja laajentui lopulta kansainväliseksi. Alkuperäinen menestysresepti on edelleen käytössä: Dacia tarjoaa kaiken olennaisen…
Volkswagen Multivanin uusi sukupolvi: karismaattinen muotoilu jatkaa legendaaristen edeltäjiensä jalanjäljissä Uusi Multivan saataville nyt ensimmäistä kertaa ladattavana hybridinä Suomessa uusi…
Vaikka ihmiset ovat olleet pandemian aikana enemmän kotona, automurtoja ja -varkauksia tapahtuu edelleen. Autojen hälytyslaitteet voivat estää varkauksia tai niiden yrityksiä, mutta hälytys…
BMW esittelee toisen sukupolven täysin uuden 4-sarjan Gran Coupén. Uutuusmallin täsmällinen muotokieli, sisätilojen viimeistelty laatu sekä tuorein teknologia luovat aitoa ajamisen nautintoa…
Tänä kesänä kotimaassa matkailu on edelleen suosiossa, mutta siltä halutaan uusia elämyksiä. Matkailuauto on hauska tapa tutustua uusiin ympäristöihin, joten MINI pystyttää teltan auton katolle. MINI…
Me vanhemmat autoilijat vielä muistamme, kun sanottiin, että automaattivaihteet eivät ole niin hyviä kuin manuaaliset. Tai kun ilmastointi oli vasta tulossa autoihin, sekä miltä tuntui ajaa…
Oletko miettinyt oikeasti, kuinka paljon käytät autoosi rahaa? Ja oletko miettinyt sitä, miten säilyttäisit parhaiten sen arvon, jotta sitten jälleenmyynti- tai autonvaihdon tullessa ajankohtaiseksi…
Kemijärven Biopuistoon suunnitellaan Lapin ensimmäistä teollisen mittakaavan biokaasulaitosta. Alueen teollisuuden sivuvirroista tuotettu biokaasu kiinnostaa kyselyn mukaan yksityisautoilijoita…
Oletko ensimmäistä kertaa menossa pelaamaan nettikasinolle, tai oletko vasta miettimässä, josko sitä uskaltaisi pelata. Miksi et uskaltaisi, mitä voi mennä vikaan. Käydään tässä muutama näistä…
Uudistuneet SEAT Ibiza ja SEAT Arona kohta ensiesittelyssä! Huomenna, torstaina 15.4.2021 esitellään näiden kahden suositun mallin uudistetut malliversiot. Uutta ilmettä saavat niin auton ulkopuoli…