Autoilun tulevaisuus
Autoilua pidetään kansalaisten piirissä yhtenä suurimpana
hiilidioksidipäästöjen aiheuttaja, vaikkei asia varsinaisesti niin olekaan.
Teollisuuden, laiva- ja lentoliikenteen päästöt ovat selkeästi suuremmat, mutta
niihin ei tavallinen kuluttaja pysty vaikuttamaan – joten autoilu on selkeästi
kohta, minne voidaan vaikuttaa sekä verotuksen että markkinoinnin kautta.
Autorahoitus on myös autoilun tulevaisuutta, mutta lue ensin artikkelimme pikavippien käyttämisestä auton korjaamiseen täältä.
Polttomoottoreiden loppusuora
Jos Formula autotkin ovat jo hybridejä ja lisäksi ajetaan täysin sähköformula sarjaakin, niin onhan se ajan kysymys, että tavallisetkin autot vaihtuvat sellaisiin autoihin, joiden käyttö on sekä taloudellisempaa että ympäristöystävällisempää. Toiset maat ovat edellä tässä tarjoten sekä porkkanaa että raippaa, porkkanaa tarjoavat maat antavat sähkö- ja hybridi sekä kaasuautojen ostajille veroetuja sekä ostovaiheessa, että usein myös tankkauksen yhteydessä. Sen sijaan pelkällä polttomoottorilla kulkevia autoja tullaan jatkossa verottamaan entistä enemmän ja tavoitteena on monessa Euroopan maassa jo kieltää polttomoottori eli bensiini ja diesel autot liikenteestä 2030-50 luvuilla, miten käy, sen näemme ajan kuluessa.
Ehkä 2050-luvun jälkeen polttomoottoriautot ovat enää vain harrasteautokäytössä.
Sähkö – Kaasu – Hybridi
Tällä sivulla esittelemme sekä tulevia tekniikoita ja nykyisiä tekniikoita liittyen autojen moottoreihin. Samalla esittelemme myös uusia autoja, jotka tulevat tai ovat tulossa markkinoille. Meillä on myös sivusto, joka keskittyy sitten liikenteeseen ja siihen liittyviin uutisiin ja tiedotteisiin. Sekä sivusto, joka on erikoistunut moottoriurheiluun.
Tervetuloa seuraksemme autojen tulevaisuuteen.
Aikuisille pelattavaa vapaa-ajalla
Kaiken ei tarvitse aina olla kyse autoista, aikuiset tarvitsevat välillä myös viihdettä, kuten rahapelejä ilman rekisteröitymistä. Kasino ilman rekisteröitymistä on uusi tapa ottaa itselle aikaa vapaalla ja voit nauttia parhaista rahapeleistä ilman hitaita rekisteröitymisprosesseja.
Pikakasinoiden ja pikapelaamisen ystäville voimme sen sijaan suositella uusimpia pikakasinoita. Voit tutustua pikakasinoihin Euroopan johtavalla alaan erikoistuneella sivustolla Pikakasinot Suomi.
Volkswagen tuo Suomen markkinoille uuden täyssähköisen pakettiautoversion – e-up! Cargon Toimintamatkaa jopa 260 km (WLTP) Hinta alkaen 26 990,00 euroa (Volkswagen e-up! Cargo, 61 kW, automaatti)…
Liikennevakuutuksen laiminlyöntimaksu määrättiin vuonna 2020 yli 46 000 autoilijalle. Pienestäkin viivästyksestä liikennevakuutuksen ottamisessa seuraa vähintään 75 euron maksu. Ajoneuvolla tulee aina…
ID.BUZZ AD on kehitetty vähentämään ruuhkia ja lisäämään kaupunkien turvallisuutta Prototyyppi esiteltiin Volkswagen-konsernin ”New Auto Night” -tapahtumassa Münchenin kansainvälisessä…
Polestar julkistaa täydelliset tiedot sähköautojensa ympäristövaikutuksista ja peräänkuuluttaa läpinäkyvyyttä koko autoteollisuudelta Polestarin tavoitteena on olla autoalan läpinäkyvin yhtiö, joten…
Autojen voimanlähde on muuttumassa. Viimeiset yli satavuotta pääsääntöisesti käytössä olleet polttomoottorit eli bensiini- ja dieselmoottorit ovat siirtymässä pois liikenteestä. Näin on päätetty EU:n…
Audi Q3 on Audin ensimmäinen ladattava hybridi kompaktien SUV-mallien luokassa 13,2 kWh:n (bruttokapasiteetti) litiumioniakku, jolla toimintamatka on noin 49-50 km (WLTP) 1,4 TFSI -moottori ja tehokas…
Runsaat sateet ovat piiskanneet Suomea elokuussa ja lisää on tulossa. Vaikka autot kestävät pääosin hyvin kosteutta, Kamux Espoo Niittykummun myymälävastaava Roope Sipilä muistuttaa, että tietyt asiat…
Kokeilussa on mukana kymmenen E-Transitin prototyyppiä, jotka ovat postin, kuntien ja julkisten palveluiden, päivittäistavarakaupan ja lähijakelun käytössä Saksassa, Norjassa ja…
Volvon uusin täyssähköauto C40 Recharge on lehdistön nähtävillä keskiviikkona 18.8. klo 10-18 Espoon Olarin Biliassa osoitteessa Olarinluoma 8, Espoo. Auto on nähtävillä vapaasti koko päivän…
13.8.2021 – Ford on testannut autoja jo 118 vuotta. Nyt tätä osaamista on hyödynnetty havainnollistamaan, kuinka kestäviä sähköautot voivat olla ja hälventämään niihin mahdollisesti…
Tuoreimpien tilastojen mukaan Ford Kuga ladattava hybridi (PHEV) oli Euroopan myydyin ladattava hybridi vuoden ensimmäisen puoliskon aikana. Kuga ladattavalla hybridillä tehdyistä matkoista 49…
Volkswagenin ID.-malliperheen täyssähköisten mallien toimintamatka noin 343-547 kilometriä Nopea lataus aina 125 kW:iin saakka, noin 320 kilometriä 30 minuutissa Täyssähköauton latausteho ja -aika…